
tietoa meistä

Aloitimme kosmetologiopintomme yhtä aikaa Tampereella TAKK Lumovassa 2018.
Jennillä oli takana jo mittava ura hotellialalla, mutta ajatus kosmetologiopinnoista ei jättänyt rauhaan. Lopulta sekin kortti oli katsottava, ei se pelaa joka pelkää.
Sofia oli tuore ylioppilas, jolla oli palava intohimo kosmetologikoulutukseen, eikä käytännössä mitään muita vaihtoehtoja takataskussa.
Lumovassa tapasimme, tutustuimme ja lopulta ystävystyimme. Yhteiset intressimme eivät rajoittuneet työ- ja opiskeluasioihin, vaan huomasimme ajattelevamme samansuuntaisesti monista muistakin asioista. Valmistuttuamme oli vain luontevaa, että päädyimme työskentelemään yhdessä Tampereella.
Kosmetologin perusopintojen lisäksi olemme molemmat täydentäneet ammatillista osaamistamme erilaisilla lisäopinnoilla: Jenni on nyt myös ripsiteknikko ja Sofia kynsiteknikko.
Molemmat olemme aina elätelleet toivetta ulkomailla asumisesta ja työskentelemisestä. Vaikka Suomi on rakas kotimaa, olemme haaveilleet lämpimämmästä ilmastosta ja rennommasta elämäntyylistä – ilman toppatakkia ja talvisaappaita. Jennille varsinkin Espanjan Aurinkorannikko oli jo valmiiksi tuttu paikka, koska hänen vanhemmillaan on siellä loma-asunto. Tästäkin syystä Fuengirola tuntui ns. matalan kynnyksen mahdollisuudelta kokeilla yrittäjyyttä kotisuomen ulkopuolella, paikallinen suomalaisyhteisö painoi myös vaakakupissa.
Loppukesästä 2022 teimme hyppymme tuntemattomaan. Liikekiinteistö oli vuokrattu, paperityöt tehty ja matkalaukut pakattu. Tällä tiellä olemme edelleen. On suuri kunnia ja etuoikeus saada työskennellä kutsumusammatissaan ja palvella suomalaisia asiakkaita Aurinkorannikolla. Toivottavasti tavataan pian!